Ajan virta ajattomuudessa

Aika, jonka ympärillä nykyihmisen elämä tuntuu kieppuvan hurjalla vauhdilla, on jokseenkin harhanomainen käsite.

Kuinka elämää voisi mitata tunneilla, kun emme edes tiedä mitä, missä tai miksi elämä todella on?
Kiiruhtaessamme tuon kuvittelemamme minuuttijärjestelmän tahdissa emme ehdi edes muodostaa näitä kysymyksiä. Paitsi ehkä yön pimeillä tunneilla, unettomuuden ja unipillerin vaikutuksen välissä hapuillen.
Oppiiko ihminen elämään vasta kun sairastumisen/muun hidasteen vuoksi jää jälkeen tahdista?
Kun on aikaa kysyä itseltään, mikä on oikeasti tärkeää, voi löytää jotain rahassa mittaamatonta.
Jos on liian kiire elää, ei ehdi elämään.
On eriasia olla elossa kuin elää.

Pumppaamme myrkkyjä ilmaan, veteen, maahan... Itseemme ja kaikkeen elolliseen.
Emmekä ainoastaan kemiallisia.
Mitä merkitsee pitää keho puhtaana mielen jo saastuttua?
Ehkä siinä yksi lähtökohta selittää tämä mielettömyys.

Yhteiskuntamme on sielujen huutokauppa.
Myymällä omansa saa pelata kierroksen.
Siinä pelissä kaikki häviävät.

Jotain mitä rakkaus minulle opetti: Olemalla hyvä itselleen on helppoa olla hyvä myös toisille.
Jos myrkyttää mielensä, ei mikään julmuus ole mahdoton.

Onnellinen ihminen hengittää valoa, sateessa tanssien.